sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tästä se lähtee

jo jonkin aikaa olen kirjoitellut tuota peliblogia, vaikkakin tosin siinäkin on nyt ollut taukoa, ja pidemmän aikaa on mielessä pyörinyt se, että pitäisi perustaa sisarblogi, jossa käsittelisin lukemiani kirjoja, ja muutenkin kirjallisuutta. Nyt kuitenkin sain vihdoin senkin aikaiseksi, ja aloitankin kirja-arvostelulla kirjasta, jonka sain tänään luettua.

Tänään siis sain luettua kirjan, jota olen lukenut jo noin viikon. Kyseessä on erään tunnetun kirjasarjan toinen osa, joten sinäänsä tyhmäähän se on tämä aloittaa siitä, mutta koska ensimmäisen osan lukemisesta on jo parisen vuotta, niin en siitä oikein kehtaa enää kirjoittaa. Niin, ja kirjasarjahan on siis Belgarionin taru, ja toisen osan nimihän on Ennustusten aika, kuten viereisestä kuvasta näkyy.

Kirjan tarina kertoo Garion nimisestä pojasta, ja hänen seikkailuistaan. Vaikka Garion on kirjasarjan päähenkilö, ei hän kuitenkaan ole tapahtumien liikkeellepanija, tai se sankari joka päättää puuttua tapahtumiin, vaan on enemminkin pakotettu mukaan, sillä ensimmäisessä osassa hänen isoisänsä ja tätinsä ottavat hänet mukaan, lähtiessään jahtaamaan kaapattua pyhää Aldurin kiveä.

Koska kyseessä on jo toinen osa, on suurin osa kirjassa seikkailevista hahmoista esitelty jo ensimmäisessä osassa, mutta silti joukkoon liittyy myös uusia tuttavuuksia tässä osassa.

Alunperin aloin lukemaan tätäkin kirjaa jo pari vuotta sitten, kun luin sen ekan osa, mutta kyllästyin alun tapahtumien takia, koska alku lähtee laiskan puoleisesti käyntiin. Nyt kuitenkin kun aloitin lukemaan, luin suorilla kirjaa sen päälle 100 sivua, siihen kohtaan johon aikaisemmin olin jäänyt, ja seuraavana päivänä luinkin toiset 100 sivua. Kirjasarjan ensimmäinen osa lähti liikkeelle paljon laiskemmin, joten tämän alku tuntui sittenkin jopa toiminta pohjaiselta siihen verrattuna. Ja koska olin aikaisemmin lukenut David Baldaccin kirjoja, oli tämä kirja jotain aivan muuta mitä aikasemmin olin lukenut, niin ehkäpä juuri siksikin jaksoin nyt aloittaa tämän lukemisen.

Kuten sanottua tuli, alku oli melko tylsähkö, mutta kuitenkin mukaansa tempaava, ja kun kirjaa pääsee pidemmälle, ja tapahtumat alkavat vyöryä eteenpäin, alkaa kirjaa kohtaan muodostua enemmän mielenkiintoa! :) Joten kaiken kaikkiaan kirja oli lopulta oikein hyvä, ja oikein viihdyttävä, vaikkakin kirja on melko perusfantasiaa, ja etenee varsin perinteisellä fantasia kaavalla. Siitäkin huolimatta ja ehkä siitä syystä kirja oli hyvää ja viihdyttävää luettavaa! :) arvosanaksi antaisin tälle kirjalle tasan 8. Ja se on hyvä! :)

Ja yllättäen aloitinkin tänään lukemaan sarjan kolmatta osaa; Velhojen taistelua. Ja kunhan kyseisen kirjan olen saanut luettua, pamahtaa se tänne sitten seuraavana arvosteluna! :) Siihen asti näkemiin! :D